Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canicross. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canicross. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ekat canicross-kisat

Vihdoinkin tämä päivä on koittanut, mun ja Zonyan ekat kisat. Omituista, mua ei jännittänyt juuri yhtään, paitsi juuri ennen radalle menoa. :) Fiilis kisaamaan lähtiessä oli ihan ok. Ollaan treenattu ahkerasti, mutta viimeiset kaksi viikkoa on ollut niin kova kiire, etten ole ehtinyt omasta mielestäni tarpeeksi juoksemaan. 

Ennakkoon jännitti se, että kestääkö oma kunto juosta täysillä tuo matka. Ohkolassa oli siis SM-kisaluokat virallisissa kisoissa enkä halunnut lähteä ekoihin kisoihin niitä juoksemaan. Ja toiseksi harrastajaluokka on lyhyempi (tämä oli 2,4 km), joten kynnys osallistua oli pienempi eikä tarvinut niin paljon treenata. Mua jännitti myös, että vetääkö Zonya kunnolla koko matkan, mutta se pelko karisi heti kun otin sen autosta, koira oli aivan liekeissä ja veti hihnassakin ihan hulluna. Se ilmeisesti muisti muinaiset vetohiihtokisat ja oli intona menossa. :)

Olin ajatellut, että ollaan superhyviä, jos juostaan toi matka 12 minuuttiin. Tämä oli siis mun oma superhyvä tavoiteaika. En siis ole kunnolla treenannut maksimitehoilla juoksua, vaan kestävyystreeniä oikeastaan. Lisäksi juuri ennen kisoja muhun iski ällöttävä flunssa. Voimat on ollut pois ja happi ei kulje. Muuten ihan ok, ei nuhaa tms. Tällä viikolla reippaalla juoksulenkillä käydessä alkoi pistämään kylkeen, mitä ei koskaan tapahdu mulle. Eli lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät... Kisat lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Ohitettiin alkuun edellä juokseva. Z ohitti kauniisti, mutta edellä menijä ei meinannut antaa mennä ohi. Pohja oli tajuttoman märkä ja pehmeä, oli vaikea juosta ja voimat meinasi loppua.

Omaa suoritusvuoroa odottamassa, mikä ilme! ;)


 Lähdössä matkaan, countdown...


 Näin sitä mennään!


Z veti ihan hurjaa vauhtia ja itse vaan juoksin perässä. Jossain vaiheessa ajattelin mätkähtää polun viereen makaamaan, henki ei kulkenut ollenkaan ja oli välillä pakko ottaa pari kävelyaskelta, mutta Z ei mua säästellyt, se vaan jatkoi vetämistä ja pakotti juoksemaan muutaman kävelyaskeleen jälkeen! :D Mua masensi nuo kävelyt, koska ajattelin, että nyt menee tavoiteaika ihan persiilleen ja ärsytti kun oli vaan pakko kävellä, että saa happea. Pari koirakkoa meni meistä siinä kohti ohi ja Z alkoi vetää ihan hulluna niiden perään. Mä vaan juoksin. Ja tein kuolemaa. Odotin koko ajan maalilinjan tulemista eli 800 m ennen sitä pitäisi tulla merkki, jossa alkaa kirittää. Mä en nähnyt sitä missään vaiheessa. Odotin sitä ja säästelin voimia, että jaksaa mennä ihan täysillä loppumatkan. Meidän valmentaja Marika meni jossain vaiheessa ohi ja Marika alkoi tsemppaamaan omaa koiraa maaliin. Tajusin, että perkele, kohta ollaan perillä! Ja sitten vaan täysillä loppumatka. Äiti oli tsemppaamassa maalissa ja mentiin LUJAA.

Olin ihan kirjaimellisesti kuoleman rajalla kun päästiin perille. Zonya oli aivan mieletön ja vaikka itsellä oli huono olo hapen puutteen vuoksi niin fiilis oli ihan mieletön! Juostiin lujaa, koskaan en oo mennyt noin lujaa kuin silloin! Käytiin jäähdyttelemässä ja odotettiin tuloksia. Mua vähän jännitti, millainen aika tulee olemaan. Lopulta sain tietää, päästiin tavoitteeseen ja hienosti: 2,4 km 10,58 min, etenemä 13,13 km/h. VAUDE! Olen niin fiiliksissä! Vaikka juoksu oli ihan kamalaa tällä kerralla niin oon niin tohkeissani, että tätä on jatkettava. Ei se flunssa aina ole.

Marikakin kehui juoksun menneen hyvin ja kutsui mukaan Jämille kisaamaan. Se pentele innosti mut kokeilemaan kick bikella koirien kanssa ja tietysti sparckia myös. Mä oon nyt niin liekeissä tästä lajista. Sparck meillä on jo, mutta nyt on viimeistään ensi keväänä pakko hommata se bike. :D Hullu kun on niin lähtee mukaan! :D

 Maalilinjalle tulossa, kuvaaja on hukannut juoksijan pään! :D

 Meneemeneemenee!!!


Väsyneet, mutta onnelliset (tai siis minä olin väsynyt, Z ei...)

torstai 13. syyskuuta 2012

Canicross -päivitystä

Ollaan nyt Zonyan kanssa treenattu mahdollisimman ahkerasti kuun lopussa olevia kisoja ajatellen. Olen ollut tosi tarkkana, etten tee sen kanssa pitkiä vetoja vaan, että into pysyy yllä ja se vetää kunnolla koko ajan. Alkuun tein ihan lyhyitä vetopätkiä ja nyt oon tehnyt noin kilsan pituisia vetoja. Koira vetää hirmu kivasti ja itsekin jopa jaksan juosta. Eilen olin tosi kuollut parin kierroksen jälkeen, mutta tänään oli ihme kyllä sellainen fiilis, että olisi jaksanut pidempääkin! 

Muuten omaa kuntoa olen pitänyt yllä pidemmillä juoksulenkeillä muiden koirien kanssa, jumpalla ja uimisella. Olen pyrkinyt myös syömään hyvin. Zonya on taas käynyt vapaana juoksemassa ja on saanut vetää äitiä kävelylenkillä valjaissa, joka kehittää vetokestävyyttä. Uskon, että ihan suht hyvän ajan saadaan harrastajaluokassa juostua, jos vaan Z vetää edes kevyesti koko matkan. Nyt pitäisi tulevat viikot kehittää kummankin vauhtikestävyyttä ja edelleen Zonyan vetomotivaatiota. Olen aika innoissani tulevista kisoista, mutta jännittää, että minkälainen aika tulee, jaksaako koira vetää, jaksanko itse juosta ja hieman peloittaa, ettei loukkaa itseään. Kisat on onneksi Mäntsälässä. Tarkoituksena on nyt mahdollisimman monta kertaa käydä tekemässä Z:lle mielikuvatreeniä siellä. :)

Kuva on napattu netistä kuvitusta varten.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Canicrossia

Olin viikonloppuna Jämijärvellä treenaamassa Canicrossia. Mukana oli Zonya, jonka kanssa on tavoitteena startata kisaura syksyllä. Treeniä tarvitaan vielä kovasti, mutta ekoihin kisoihin on tarkoitus mennä katsomaan ja kokeilemaan harrastajaluokkaan. Ei mulla ole mitään saumaa voittoon, noi kisaajat ,on tosi kovia juoksemaan koiriensa kanssa. Mä oon tämmöinen töppöjalka. :D Harrastus on kuitenkin tosi kiva ja harvoin tulee juostua niin lujaa kuin kisoissa juostaan, niin silloin pääsee näkemään, kuinka hyvä se oma kunto oikein onkaan ja kuinka kovaa sitä oikeasti pystyy juoksemaan. 

Meitä oli opastamassa Marika Tiiperi, joka on kisannut koiransa kanssa canicrossissa MM-tasolla. Oli aika hienoa päästä noin osaavan koulutettavaksi. Marika oli hirmu mukava ja osasi neuvoa hyvin meitä. Olen pohtinut pitkään, kuinka saan koiran vetämään koko matkan. Z vetää liian kovaa alkumatkasta, väsyy siitä eikä vedä enää ollenkaan. Loppumatkasta se sitten vetää ihan hyvin. Olen ajatellut käyttää sille loppupalkkaa, jotta koiralla säilyy into vetämiseen. Marika kertoi, että hänen juostessaan koirat ovat irti ja vain kisoissa koirat ovat kiinni valjaissa. Tajusin, että vaadin Zonyalta liikaa kun se on mulla vetoliinassa koko matkan ajan. Juostaan sen kanssa kuitenkin aika pitkiä lenkkejä eikä koira voi mitenkään ymmärtää, että sen pitäisi vetää koko matkan. 

Marika neuvoi meitä tekemään lenkkejä yhdessä, mutta lisäksi erikseen lyhyitä ja innostavia vetoharjoituksia palkan kanssa. Matkaa suurennetaan hiljalleen ja treenit pidetään innostavina ja hauskoina. Näin me ollaan nyt aloitettu. Jätän koiralle palkan ja hölkätään jonkin matkan päähän. Takaisin päin tullessa annan Zonyalle vetokäskyn, jolloin se vetää innolla palkan luo. Uskon, että sille jää nopeasti mieleen nämä harjoitukset, koska se nauttii juoksemisesta ja vetämisestä tosi paljon. Itseä vaan jännittää, että jaksanko kisoissa kuoda tarpeeksi lujaa koko matkan... Toivottavasti kunto ei petä! No, ahkera treenaaminen on alkanut jo, toivotaan, että tulosta tulee. :)

perjantai 3. elokuuta 2012

Yleistä löpinää

Vanhemmat on viikonlopun reissussa Ahvenanmaalla, joten mä olen orjuutettu koiravahdiksi. Onneksi ne otti kaksi koiraa mukaan niin mulla ei ole täällä "kuin" kuusi koiraa hoidettavana. Mä sitten möllötän täällä maalla koirien kanssa ja ei ole mitään tekemistä. Harkata tekisi mieli, mutta en millään viitsisi ajella täältä hevonkuusesta yksinäni hallille. Blääh! Juoksulenkkaritkin jäi kotiin, ne tosin on ilmeisesti pakko lähteä hakemaan.



Ruuti on ollut outo viime aikoina. Siis sehän on ollut kipeä viime keväästä asti. Mun vanhassa blogissa on selostettu siitä enempi. Nyt kesällä se sitten sai agilityn harjoitteluun luvan. Eli sai tehdä kontakteja, hyppytekniikkaharjoituksia ja rauhallisesti ohjausharkkaa. No, näin ollaan toimittu ja koira on ollut virkeä ja reipas eikä yhtään jumissa. Kunnes yksi kerta se oli mukana ohjausharkoissa ja se oli tosi jähmeä. Hyppäsi hyvin ja liikkui ihan ok, mutta koira oli vaan, hidas. Illalla se sitten olikin jo takaosasta kipeä ja joutui taas levolle useammaksi päiväksi.


Voi että mua ärsyttää oman ja koiran puolesta. Ärsyttää kun nyt alkaa näyttää siltä, että koiran agilityura alkaa olla ohi. Pieni toive on, että tää on vaan takapakkia paranemisessa ja se elpyy tuosta vielä entiseen kuntoonsa, mutta mä oon kuitenkin realisti ja koira ikään nähden on aika ihme, että se vielä kisaisi agilityssä tulevaisuudessa. Katkerana mä olen haudannut haaveet tulevista kisoista ja harmittaa kun yhteiseen harrastukseen oon panostanut niin paljon aikaa, työtä ja rahaa.


Tietysti koiran kunto ja terveys on ensisijaista mulla ja itseä harmittaakin, että nyt oon taas treenannut sen kanssa ja sitten se tulikin kipeäksi. Ihan hirveästi oon uhrannut aikaa tuon koiran kuntoon laittamiseen ja itseä kirpaisee kun takapakkia tulee. Ja mä todellakin pidän sitä kuin pumpulissa, en treenauta mitään, mikä on sille liian raskasta. Nyt sitten treenaan jatkossa Ruutin kanssa pelastuspuolella ja Sissin kanssa aksaa. Brandy-raukka siirtyy taas kakkoskoiraksi, mutta sen kanssa olisi tarkoitus mennä syksyn aikana Pelastuskoiraliiton kokeisiin. Eli en jätä sen treenamista kokonaan pois, koska koiralla on paljon potentiaalia.


Nyt sitten Ruutin kanssa ollaan lenkkeilty tosi paljon ja se ei ole ollut yhtään kipeä. Aamuisin kun se herää niin se on takaosasta jäykkä, mutta kevyellä liikunnalla vetreytyy tosi hyvin. Nyt ollaan treenattu juoksua ahkerasti, tehty vauhtikestävyysharjoituksia ja kohta aloitetaan vetoharjoitukset ihan tosissaan. Paitsi tietty eilen lenkillä kun mulla oli myös Sissi mukana, se linkutti etujalkaansa. Aargh! Tietty just silloin kun mulla olisi juoksu sujunut hyvin ja kelo on sopiva niin se linkkaa jalkaa. Kyllä siinä kohtaa purtsalla kaikui ärräpäät ja lujaa. Muut lenkkeilijät varmaan luuli, että kiroan koirille siellä. ;)


En mä tiedä kusettaako toi mua, kun me jäähdyteltiin eli käveltiin reipasta tahtia kotiin, niin ei ole mitään vikaa koirassa. Illalla kävelytystä ja pellolla juoksemista, ei mitään vikaa! Yöllä taas kun se heräsi kesken unien niin takaosa oli jäykkä, mutta hieroin ja koskettelin koiraa, ei arista mistään. Fyssarin mukaan juokseminen nimenomaan auttaa ja avaa sitä tosi hyvin, mutta en uskalla linkuttavaa koiraa juoksuttaa. Täytyy varata aika fyssarille taas ja lenkittää varovaisesti tuota koiraa. Mä luulen, että sillä on joku jumi takaosassa, mikä aukeaa kun se pääsee liikkeelle. Sama juttu mulla on mun polven ja nilkan kanssa. Ne saattaa yöllä jumahtaa, ei tunnu kipua, mutta on jäykät ja kevyellä liikkumisella menee ohi. Ruuti onneksi näyttää suht hyvin kun siihen sattuu ja huutaa jos on oikeasti tosi kipeä.


Nyt tuli hirveä sepustus, koittakaa kestää. Loppuun hauskoja kuvia koirista. Maanantaina leikitettiin jokaista koiraa yksitellen pihalla ja treenailtiin vähän tottista, kettistä ja temppuja. :)




 Brenda

 Brenda pujottelee

 Ja saa palkaksi frisbeen. :)

 Sissin vuoro riehua.

 Susien kanssa nouto.

 Brandy: "Kumman lelun ottaisin, dummyn vai frisbeen?!"

 "Dummy on kivempi!"

"Mutta en annakaan sitä enää sulle!" 

 Brandy harjoittelee pöytää.

 B osaa. :)

 Ginnien lemppari on pallo. ;)

"Mun pallo!"