Ekat canicross-kisat

Vihdoinkin tämä päivä on koittanut, mun ja Zonyan ekat kisat. Omituista, mua ei jännittänyt juuri yhtään, paitsi juuri ennen radalle menoa. :) Fiilis kisaamaan lähtiessä oli ihan ok. Ollaan treenattu ahkerasti, mutta viimeiset kaksi viikkoa on ollut niin kova kiire, etten ole ehtinyt omasta mielestäni tarpeeksi juoksemaan. 

Ennakkoon jännitti se, että kestääkö oma kunto juosta täysillä tuo matka. Ohkolassa oli siis SM-kisaluokat virallisissa kisoissa enkä halunnut lähteä ekoihin kisoihin niitä juoksemaan. Ja toiseksi harrastajaluokka on lyhyempi (tämä oli 2,4 km), joten kynnys osallistua oli pienempi eikä tarvinut niin paljon treenata. Mua jännitti myös, että vetääkö Zonya kunnolla koko matkan, mutta se pelko karisi heti kun otin sen autosta, koira oli aivan liekeissä ja veti hihnassakin ihan hulluna. Se ilmeisesti muisti muinaiset vetohiihtokisat ja oli intona menossa. :)

Olin ajatellut, että ollaan superhyviä, jos juostaan toi matka 12 minuuttiin. Tämä oli siis mun oma superhyvä tavoiteaika. En siis ole kunnolla treenannut maksimitehoilla juoksua, vaan kestävyystreeniä oikeastaan. Lisäksi juuri ennen kisoja muhun iski ällöttävä flunssa. Voimat on ollut pois ja happi ei kulje. Muuten ihan ok, ei nuhaa tms. Tällä viikolla reippaalla juoksulenkillä käydessä alkoi pistämään kylkeen, mitä ei koskaan tapahdu mulle. Eli lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät... Kisat lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Ohitettiin alkuun edellä juokseva. Z ohitti kauniisti, mutta edellä menijä ei meinannut antaa mennä ohi. Pohja oli tajuttoman märkä ja pehmeä, oli vaikea juosta ja voimat meinasi loppua.

 

Omaa suoritusvuoroa odottamassa, mikä ilme! ;)

 Lähdössä matkaan, countdown...

 Näin sitä mennään!

Z veti ihan hurjaa vauhtia ja itse vaan juoksin perässä. Jossain vaiheessa ajattelin mätkähtää polun viereen makaamaan, henki ei kulkenut ollenkaan ja oli välillä pakko ottaa pari kävelyaskelta, mutta Z ei mua säästellyt, se vaan jatkoi vetämistä ja pakotti juoksemaan muutaman kävelyaskeleen jälkeen! :D Mua masensi nuo kävelyt, koska ajattelin, että nyt menee tavoiteaika ihan persiilleen ja ärsytti kun oli vaan pakko kävellä, että saa happea. Pari koirakkoa meni meistä siinä kohti ohi ja Z alkoi vetää ihan hulluna niiden perään. Mä vaan juoksin. Ja tein kuolemaa. Odotin koko ajan maalilinjan tulemista eli 800 m ennen sitä pitäisi tulla merkki, jossa alkaa kirittää. Mä en nähnyt sitä missään vaiheessa. Odotin sitä ja säästelin voimia, että jaksaa mennä ihan täysillä loppumatkan. Meidän valmentaja Marika meni jossain vaiheessa ohi ja Marika alkoi tsemppaamaan omaa koiraa maaliin. Tajusin, että perkele, kohta ollaan perillä! Ja sitten vaan täysillä loppumatka. Äiti oli tsemppaamassa maalissa ja mentiin LUJAA.

Olin ihan kirjaimellisesti kuoleman rajalla kun päästiin perille. Zonya oli aivan mieletön ja vaikka itsellä oli huono olo hapen puutteen vuoksi niin fiilis oli ihan mieletön! Juostiin lujaa, koskaan en oo mennyt noin lujaa kuin silloin! Käytiin jäähdyttelemässä ja odotettiin tuloksia. Mua vähän jännitti, millainen aika tulee olemaan. Lopulta sain tietää, päästiin tavoitteeseen ja hienosti: 2,4 km 10,58 min, etenemä 13,13 km/h. VAUDE! Olen niin fiiliksissä! Vaikka juoksu oli ihan kamalaa tällä kerralla niin oon niin tohkeissani, että tätä on jatkettava. Ei se flunssa aina ole.

Marikakin kehui juoksun menneen hyvin ja kutsui mukaan Jämille kisaamaan. Se pentele innosti mut kokeilemaan kick bikella koirien kanssa ja tietysti sparckia myös. Mä oon nyt niin liekeissä tästä lajista. Sparck meillä on jo, mutta nyt on viimeistään ensi keväänä pakko hommata se bike. :D Hullu kun on niin lähtee mukaan! :D

 Maalilinjalle tulossa, kuvaaja on hukannut juoksijan pään! :D

 Meneemeneemenee!!!

Väsyneet, mutta onnelliset (tai siis minä olin väsynyt, Z ei...)

Vihdoinkin agilitytreeneihin

Jee, vihdoin viimein päästiin Sissin kanssa aksatreeneihin kun siltä on juoksut loppu. Ihan haikeena oon ollut kun nyt vihdoin ennen sen juoksuja alkoi yhteistyö sujua ja nyt sitten sillä alkoi juoksut. Niin mun tuuria. :D Nyt päätin, että treenaan sen kanssa keppejä ihan sikana. Niitten on vaan pakko alkaa sujua. Treeneihin ei ollut tulossa minun lisäksi kuin yksi muu, niin ajattelin tehdä pelkkiä keppejä.

Ajattelin, että viimeeksi kun kepit oli mennyt ihan persiilleen niin ne menee nytkin. Mutta mitä ihmettä?! Koirahan osaakin ne perskuleen kepit. Ehkä tauko on tehnyt sille hyvää. Mä olin sille napakkana, eli jos se tyhmäili omiaan niin kielsin heti, mutta sitten tuli heti joulu kun teki oikein. Sissi teki hirvittävän hienosti puolikkaita ja kokonaisia. Pujotteli nopeasti ja tarkasti vaikka itse olin kaukana. Haki hyvin vaikeista kulmista sisään. Muutaman kerran palloili omiaan, mutta tiukalla muistutuksella alkoi tekemään töitä ja tekikin tosi hienosti! :) Oon niin iloinen. Nyt jatketaan ehdottomasti keppien työstöä, että niistä tulee huippuhyvät.

Koiralla oli kovasti intoa, joten tehtiin pienellä puolella olevaa rataa. Sissi kulki kivasti, ei tyhmäillyt. Oma ohjaus oli tahmeaa taas tauon jälkeen ja koirakin oli vähän varovainen hallissa. Sissi kulkee aina paremmin ulkona, mutta uskon sen tottuvan taas nopeasti halliin. Sissi irtosi kuitenkin hienosti mm. takaakiertoihin ja tuli ohjauksiin kivasti. Niisto oli taas hirmu vaikea, sitä pitää harjoitella tosi paljon tai keksiä sen tilalle jokin muu ohjaus.

 

Kakkoselle ennakoiva valssi, kolmonen oli toiselta puolelta, kuvassa numero on väärällä puolella. Kutoselle takaakierto. Aa-putkierottelut meni hienosti, kontaktit omaa tasoaan. Kasilla takaakierto-puolivalssi, ysi ja kymppi takaakiertoina. Muuten ok, mutta mutkat jäi vähän pitkiksi oman ohjauksen ajoituksen vuoksi. Este nro 12 oli vaikea, Sissi ei meinannut tulla niistoon millään. Kiersi koko ajan siivekkeen toiselta puolelta, joten tein sen lopulta vaan bacl lapina (vai mikä helkkari sen nimi on?). Loppusuoralla irtoaa kauniisti.

Kouvolassa raunioilla

Oli mukava iltapäivä ja hieno syksyinen sää mennä raunioille treenaamaan. Perjantai-iltapäivä verotti tulijoita, mutta oli silti tehokkaat treenit pienemmällä porukalla. Kouvolan radalle oli tullut muutamia uusia piiloja, joita aioimme hyödyntää. Päätimme ottaa alueeksi pelkän kasan. Ruutin kanssa taas jatkettiin itsenäisen etsimisen harjoittelua ja erilaisia piiloja. Yhden mm  halusin korkealle torniin, koiran on hyvä oppia, miten hajut kulkeutuvat ja että mm voi olla myös korkealla.

Ruuti oli tosi innokas etsimään lähtiessä. Pikkuisen höyry päässä taas irtosi alueelle (mikä on hyvä), mutta ekat piilot jäi aivan kokonaan tarkistamatta. Tää pitäisi opettaa koiralle, että tarkistaa alueen huolellisesti tai sitten pitää ottaa etsintäsuunnitelmassa huomioon, että palataan alkupisteeseen ja saadaan katettua koko alue huolellisesti. Eka mm löytyi helposti, koira tarkensi hyvin ja ilmaisi reippaasti. Mm oli umpiputkessa. Toka ukko oli siellä korkealla tornissa, sen haju ilmeisesti painui alueen ulkopuolelle kun Ruuti siellä kovasti kävi kiertelemässä. Koira tosi nopeasti kuitenkin hoksasi, mistä haju on peräisin ja löysi ukon. Ilmaisu oli hyvä.

Koira oli aika nopsaan edennyt ykkösukolta kakkoselle, joten itse kasa oli tarkistamatta. Lähetin koiraa kasalle tarkistamaan ja se haisteli ja kierteli siellä tosi hienosti. Arvelin, että viimeinen mm on siellä alun piiloissa, mitkä jäi tarkistamatta. Äiti kielsi olla kyllästyttämättä koiraa etsittämällä tyhjää ja viimeistään tässä vaiheessa tiesin, että siellä ylempänä se mm on kun koirakaan ei merkkaa mitään. Itse olin taas sitä mieltä, että koira tekee hyvin töitä, luen sitä koko ajan tarkasti ja haluan sen oppivan, että sen täytyy käydä tarkistamassa myös sellaiset paikat, missä haju ei suoraan tule. Ruuti meni hienosti ja lähetin sen lopulta alkupisteeseen. Koira alkoi kiertää muovista laatikkoa (lasikuitua) ja ilmaisi hienosti vikan mm sieltä.

Treenit meni aivan suunnitelmien mukaan ja koira haki hyvin. Olin tyytyväinen myös itseeni, koska osasin lukea koiraa ja luotin siihen. Tein myös etsintäsuunnitelman ja pysyin hyvin siinä.

Canicross -päivitystä

Ollaan nyt Zonyan kanssa treenattu mahdollisimman ahkerasti kuun lopussa olevia kisoja ajatellen. Olen ollut tosi tarkkana, etten tee sen kanssa pitkiä vetoja vaan, että into pysyy yllä ja se vetää kunnolla koko ajan. Alkuun tein ihan lyhyitä vetopätkiä ja nyt oon tehnyt noin kilsan pituisia vetoja. Koira vetää hirmu kivasti ja itsekin jopa jaksan juosta. Eilen olin tosi kuollut parin kierroksen jälkeen, mutta tänään oli ihme kyllä sellainen fiilis, että olisi jaksanut pidempääkin! 

Muuten omaa kuntoa olen pitänyt yllä pidemmillä juoksulenkeillä muiden koirien kanssa, jumpalla ja uimisella. Olen pyrkinyt myös syömään hyvin. Zonya on taas käynyt vapaana juoksemassa ja on saanut vetää äitiä kävelylenkillä valjaissa, joka kehittää vetokestävyyttä. Uskon, että ihan suht hyvän ajan saadaan harrastajaluokassa juostua, jos vaan Z vetää edes kevyesti koko matkan. Nyt pitäisi tulevat viikot kehittää kummankin vauhtikestävyyttä ja edelleen Zonyan vetomotivaatiota. Olen aika innoissani tulevista kisoista, mutta jännittää, että minkälainen aika tulee, jaksaako koira vetää, jaksanko itse juosta ja hieman peloittaa, ettei loukkaa itseään. Kisat on onneksi Mäntsälässä. Tarkoituksena on nyt mahdollisimman monta kertaa käydä tekemässä Z:lle mielikuvatreeniä siellä. :)

Kuva on napattu netistä kuvitusta varten.

Hakutreenit Brandyn kanssa

Treenaan nyt jonkin aikaa hakua vaan Brandyn kanssa ja Ruutin kanssa pelkkiä raunioita. Äiti haluaa kokeilla vielä HK1-tuloksen tekemistä Ruutille, kun se on ollut nyt tosi hyvässä kunnossa. Mullehan tää sopii hyvin. Brandy pääsee treenaamaan pelastushakua varten. Äitin mielestä Brandyn kanssa kannattaa treenata pistottamista, koska se kehittää myös sen ohjattavuutta ja irtoamista partioidessa. Senpä takia teimme oheisen suunnitelman tämän päivän halutreeneihin: Ukot 50 m ja pressut päällä, koira näkee kun eka lähtee. Koira ilmaisee, menen paikan päälle, kuljetetaan yhdessä ja jätän koiran maalimiehelle. Kutsun koiran keskilinjalle ja lähetän kakkoselle (mm valmiina), muuten sama. Sama myös kolmosella. Nelonen on jäniksenä, eli koira saa lähteä juoksevan mm perään.

No, kuinkas kävikään. Eka oli hyvä, koira irtosi hyvin, ilmaisi hyvin, kaikki ok. Kakkonen ihan ok, suorassa pistossa on parantamisen varaa. Brandy ei oikein tajua vieläkään suoria pistoja ja jos se ei saa hajua, niin alkaa risteilemään ja palaa herkästi mun luokse hakemaan ohjausta. Huoh... Kolmas menikin sitten jo ihan ketuille. Koira lähtee heti partioimalla etsimään. Olin aivan alusta asti ollut sitä mieltä, että tehdään treenit nyt partioimalla, koska kokeessakin niin tehdään, mutta äitin perustelu pistottamisesta kävi järkeen. Koira todisti nyt, että se treeni on aivan turhaa kun ei se pistoista tajua mitään. Toisaalta luulen, että se kyllä tietää, mitä halutaan, mutta haluaa palata tuttuun ja sille luonnolliseen hakukuvioon. Brandy nimittäin irtoaa pistoille mielettömän hyvin, kun sillä on tuuli apuna. Ilman hajua sitä ei niin huvita lähteä juoksemaan. Eli en ole tehnyt sille alusta asti mahdollisimman johdonmukaisesti opetusta, että aina kun ohjaan koiran pistolle, niin sieltä löytyy ukko.

Minä ja Brandy hakumetsällä kesällä 2012

Kolmannen tosiaan partioitiin metsästä. Koira hakee kivasti mun edessä risteilemällä ja tulee mun ohjauksiin hienosti. Pari kertaa irtosi kauemmas näkökentästä, mutta palaa hyvin takaisin etsimään. MM ei meinannut millään löytyä ja en enää itsekään ollut kunnolla kartalla kun en tosiaan ollut tehnyt minkäänlaista suunnitelmaan. Löytyihän se vihdoin ja Brandy ilmaisi. Selkeästi koira alkoi hieman väsyä kun haukku oli pikkuisen turhautunut ja vaisu, mutta ilmaisi kuitenkin loppuun asti.

Otettiin vielä jänis, koira syttyi heti ja löytyi vielä energiaa. Ihan räjähtävällä lähdöllä koira lähti intona jäniksen perään ja oltiin sovittu, että B saa palkan heti haukun aloituksesta. Oli tosi hyvä, että oli vielä yksi tällainen ukko koiralle, että nyt sille jäi viimeiseksi positiivinen mielikuva harjoituksesta kun oli kivaa ja helppoa. Kolmannesta ukosta olisi voinut jäädä vähän negatiivisempi mielikuva, vaikka luiultavasti se ei olisi silti ollut mikään ongelma. Haku on Brandyn aivan ykkäösjuttu ja se on ihan liekeissä aina tästä lajista!

Lohjalla raunioilla

Alkuun yleistä pulinaa. ÄR-SYT-TÄÄ!!! Meillä piti olla agilityryhmän kanssa keskiviikkona treenivuoro P-HAU:n epiksissä ja sitten piti mennä sunnuntaina kisoihin ja vielä pm-joukkueeseen. Eiköhän Sissillä alkanut juoksut! Huoh... Siinä meni hyvät treenit vieraissa paikoissa ja kisat sitten. Pm-joukkueeseen voisi osallistua juoksuisen koiran kanssa, mutta näki jo viime viikon epiksissä kun juoksut oli tuloillaan, kuinka käy kisaamisen vieraassa paikassa. Koira ei ole yhtään kuulolla ja mulla menee hermot. En viitsi joukkueeseen osallistua, kun koira ei pysy mulla hanskassa ja tuommoinen treeni tekee vaan hallaa meidän yhteistyölle. Ei ihme, että se oli niin korvaton viime perjantaina.

Ja nyt asiaan. Oltiin siis parin meidän ryhmäläisen kanssa vierailemassa Lohjan raunioradalla. Ruuti oli mulla mukana. Oli tosi kivaa päästä taas yksille uusille raunioille treenaamaan. Oikein sormet syyhysi kun siellä oli tilaa yllin kyllin ja mieletön määrä hyviä piiloja, joita haluaisi treenata kaikkia! Harmi vaan kun aikaa ei ollut paljoa. Päätin heti, että otetaan Ruutille sellaiset harkat, joita Lahdessa ei pääse tekemään eli kunnon etsintä koko aluetta käyttäen, yksi mm korkealle torniin, toinen mm jonnekkin maanalaiseen piiloon, mitä en tiedä. Tehtiin Ruutille melkein kokeenomainen treeni. Otettiin alkupulinat ja muut ja hieman meteliä raunioille koiran etsiessä.

Ruuti oli todella hienosti mulla hallinnassa, irtosi etsimään hienosti itsenäisesti ja tehokkaasti ja tuli mun ohjaukseen kauniisti. Olin tosi ylpeä koirasta, kuinka hienosti se työskenteli, ei tarvinnut yhtään hävetä vaikka meidän treenejä oli valvomassa yksi nainen Lohjan seurasta. Ruuti ei meinannut alkuun paikallistaa tornista tulevan mm hajua, mutta lähti hyvin tarkistamaan kun pyysin sitä kiipeämään torniin. Hyvät ilmaisut tuli.

Toisen mm olinpaikkaa en tiennyt ja etenin etsintäsuunnitelman mukaisesti. Koira selkeästi etsi yhden kivikasan läheisyydessä, joten etenin itsekin sinne. Koiralla oli pulmana, mistä haju tulee, se on selkeästi ihan lähellä, mutta missä? Itsekään en tajunnut, missä se mm mahdollisesti olisi. Koiran pyörimispaikalla oli todella iso kiven järkäle ja sen takana tiilikasa. Lopulta Ruuti ilmaisi kiven takana ja "tuomari" pyysi tarkentamaan. Tällöin pyydettiin mm hieman kehumaan koiraa hiljaa ja se oli siellä tiilikasan alla ns. "häkissä". Koira oli ihan, että "Ahaa, täällähän sä olit!". Tosi hyvä harjoitus saatiin aikaan. Otettiin vielä kolmas ukko samantapaiseen piiloon, mitä tuo edellinen oli. Tehtiin innostavana eli koira nöki kun mm lähti, mutta ei minne. Koira lähti hakemaan hienosti ja paikallisti mm uudesta vaikeakulkuisesta kivikasasta. Ilmaisu oli hyvä.

Oltaisiin haluttu vielä jäädä tekemään vieraita peko-kettisesteitä ja treenaamaan kentälle tottista, mutta meitä ei tosiaan päästetty jostain syystä treenaamaan yksinään (wtf?!), joten ei viitsitty sitten viivyttää enempää tätä meidän valvojaa. Muuten treenit meni kaikilta hirmu kivasti ja sai todella olla ylpeä koiran osaamisesta. EHkä se B-koe vielä siintää edessä, nyt vaan LISÄÄ TREENIÄ! :D

Epikset Rakokivessä

Meidän seura järjestää viikonloppuna Rakokivessä Nastolassa Nuorten agilityn sm-kisat, joten meillä oli sitten perjantai-iltana epikset samalla paikalla. Tietysti käytin talkoilun lomassa tilaisuuden hyväksi ja kävin harkkaamassa kaksi kisanomaista rataa vieraassa paikassa, koska Sissi tarttee tällaisia treenejä ihan hirveän paljon.

No persiilleen meni. Eka rata oli ihan kammoittava. Koira ei pysynyt yhtään mulla hanskassa ja todellakin teki mitä huvittaa. Juoksi putkiin ja kielsi hyppyjä ja rallatteli omiaan. Olin niin hiilenä, ettei ole tosikaan. Kolme viimeistä estettä taidettiin mennä mun ohjauksen mukaan. Siinä kohtaa meinasin heittää hanskat tiskiin, mutta minähän en luovuta. Koiraa en missään nimessä syytä. Tää johtuu vaan siitä, että ei olla treenattu vieraissa paikoissa tarpeeksi. Ja jotain erittäin positiivista löytyi kuitenkin: koira ei jännittänyt YHTÄÄN siellä mun kanssa ollessa eikä hinkunut yhtään äitin perään. Tämä on ihan mielettömän hyvä juttu ja olen tosi iloinen tästä.

Toiselle radalle lähdettiin ei-mitään-asenteella. Koira tulikin tosi kivasti ohjauksiin mukaan. Kepeillä tuli jotain omistuista sössimistä, mutta ei menoa haitannut. Melkein lopussa koira irtosi väärään päähän putkeen oudossa paikassa, mutta sivusta seurannut äiti sanoi, että mä ohjasin koiraa taas aivan liian läheltä. Nyt mun täytyy tehdä kovasti töitä, että lopetan sen esteille valumisen ja luotan rohkeasti koiraan, että kyllä se irtoaa kun kyllähän se vaan irtoaa välillä ongelmaksikin asti... Nyt vaan kovasti treeniä Sissille vieraissa paikassa, kepit supervarmoiksi ja itselle ohjaustreeniä niin siitä tulee tosi hyvä. 

Sissi äitin kanssa kisoissa

Maanantaiset pikatreenit

Olimme Ruutin kanssa meidän ryhmän kanssa raunioilla pikaisissa iltatreeneissä. Treenit oli pikaiset, koska pimeä yllättää tosi nopeasti ja nytkin kahdeksan jälkeen oli jo tosi hämärää. Ruutille kaksi mm. Lähetin koiran etsimään alueelle ja koira irtoaa hyvin ja työskentelee itsenäisesti. Eka mm löytyi nopeasti putkistosta, koira ilmeisesti säikähti mm ja haukkui varoitushaukkua, mutta rentoutui tosi hienosti ja oli ok, ilmaisi hienosti loppuun. Toisen mm löytymisen kanssa oli ongelmia, koira haki jotenkuten. Edellisen ryhmän koirat olivat kuseskelleet raunioalueen ympäristössä ihan hirveän paljon. Ruutin mielenkiinto katkesi usein pissojen haisteluun ja yritykseen itsekin merkata. Ilmeisesti juoksut on tulossa, koska normaalisti tuollainen ei etsintämotivaatiota häiritse. Itse kasalla liikkummalla ja koiran etsintää ohjaamalla koirakin keskittyi etsimiseen. MM olikin vaikea. Se oli pressun alla piilossa kasan päällä, koira hajua ei ensin paikallistanut enkä minäkään meinannut pressua kasoista erottaa ennen kuin olin aivan kohdalla ja seurasin koiran toimintaa.

Tosi hyvin tuli taas todistettua, että kun koira työskentelee reippaasti, niin sen nenään pitää luottaa. En itsekään tiennyt, missä ukko on ja olo alkoi olla jo epätoivoinen, että eikö se näin pieneltä alueelta löydä mitään! Varsinkin se hajujen haistelu ärsytti, mutta onneksi osasin kasata itseni hyvin. Tokalla ukolla haukku oli reipas ja täysin normaali. Omituinen se säikähtäminen, se ei koskaan muuten säiky mitään.