Ekat canicross-kisat

Vihdoinkin tämä päivä on koittanut, mun ja Zonyan ekat kisat. Omituista, mua ei jännittänyt juuri yhtään, paitsi juuri ennen radalle menoa. :) Fiilis kisaamaan lähtiessä oli ihan ok. Ollaan treenattu ahkerasti, mutta viimeiset kaksi viikkoa on ollut niin kova kiire, etten ole ehtinyt omasta mielestäni tarpeeksi juoksemaan. 

Ennakkoon jännitti se, että kestääkö oma kunto juosta täysillä tuo matka. Ohkolassa oli siis SM-kisaluokat virallisissa kisoissa enkä halunnut lähteä ekoihin kisoihin niitä juoksemaan. Ja toiseksi harrastajaluokka on lyhyempi (tämä oli 2,4 km), joten kynnys osallistua oli pienempi eikä tarvinut niin paljon treenata. Mua jännitti myös, että vetääkö Zonya kunnolla koko matkan, mutta se pelko karisi heti kun otin sen autosta, koira oli aivan liekeissä ja veti hihnassakin ihan hulluna. Se ilmeisesti muisti muinaiset vetohiihtokisat ja oli intona menossa. :)

Olin ajatellut, että ollaan superhyviä, jos juostaan toi matka 12 minuuttiin. Tämä oli siis mun oma superhyvä tavoiteaika. En siis ole kunnolla treenannut maksimitehoilla juoksua, vaan kestävyystreeniä oikeastaan. Lisäksi juuri ennen kisoja muhun iski ällöttävä flunssa. Voimat on ollut pois ja happi ei kulje. Muuten ihan ok, ei nuhaa tms. Tällä viikolla reippaalla juoksulenkillä käydessä alkoi pistämään kylkeen, mitä ei koskaan tapahdu mulle. Eli lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät... Kisat lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Ohitettiin alkuun edellä juokseva. Z ohitti kauniisti, mutta edellä menijä ei meinannut antaa mennä ohi. Pohja oli tajuttoman märkä ja pehmeä, oli vaikea juosta ja voimat meinasi loppua.

 

Omaa suoritusvuoroa odottamassa, mikä ilme! ;)

 Lähdössä matkaan, countdown...

 Näin sitä mennään!

Z veti ihan hurjaa vauhtia ja itse vaan juoksin perässä. Jossain vaiheessa ajattelin mätkähtää polun viereen makaamaan, henki ei kulkenut ollenkaan ja oli välillä pakko ottaa pari kävelyaskelta, mutta Z ei mua säästellyt, se vaan jatkoi vetämistä ja pakotti juoksemaan muutaman kävelyaskeleen jälkeen! :D Mua masensi nuo kävelyt, koska ajattelin, että nyt menee tavoiteaika ihan persiilleen ja ärsytti kun oli vaan pakko kävellä, että saa happea. Pari koirakkoa meni meistä siinä kohti ohi ja Z alkoi vetää ihan hulluna niiden perään. Mä vaan juoksin. Ja tein kuolemaa. Odotin koko ajan maalilinjan tulemista eli 800 m ennen sitä pitäisi tulla merkki, jossa alkaa kirittää. Mä en nähnyt sitä missään vaiheessa. Odotin sitä ja säästelin voimia, että jaksaa mennä ihan täysillä loppumatkan. Meidän valmentaja Marika meni jossain vaiheessa ohi ja Marika alkoi tsemppaamaan omaa koiraa maaliin. Tajusin, että perkele, kohta ollaan perillä! Ja sitten vaan täysillä loppumatka. Äiti oli tsemppaamassa maalissa ja mentiin LUJAA.

Olin ihan kirjaimellisesti kuoleman rajalla kun päästiin perille. Zonya oli aivan mieletön ja vaikka itsellä oli huono olo hapen puutteen vuoksi niin fiilis oli ihan mieletön! Juostiin lujaa, koskaan en oo mennyt noin lujaa kuin silloin! Käytiin jäähdyttelemässä ja odotettiin tuloksia. Mua vähän jännitti, millainen aika tulee olemaan. Lopulta sain tietää, päästiin tavoitteeseen ja hienosti: 2,4 km 10,58 min, etenemä 13,13 km/h. VAUDE! Olen niin fiiliksissä! Vaikka juoksu oli ihan kamalaa tällä kerralla niin oon niin tohkeissani, että tätä on jatkettava. Ei se flunssa aina ole.

Marikakin kehui juoksun menneen hyvin ja kutsui mukaan Jämille kisaamaan. Se pentele innosti mut kokeilemaan kick bikella koirien kanssa ja tietysti sparckia myös. Mä oon nyt niin liekeissä tästä lajista. Sparck meillä on jo, mutta nyt on viimeistään ensi keväänä pakko hommata se bike. :D Hullu kun on niin lähtee mukaan! :D

 Maalilinjalle tulossa, kuvaaja on hukannut juoksijan pään! :D

 Meneemeneemenee!!!

Väsyneet, mutta onnelliset (tai siis minä olin väsynyt, Z ei...)